sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

LÖYTÖ: RUSETTIBALLERINAT!


Eilen käväisin Seppälässä pitkästä aikaa - ja voi minkä löydön teinkään! Ihastuttavat, todella söötit samettiset rusettiballerinat olivat alennuksessa: vain 5 euroa per pari!!! Noh, kun kivan mallin satuin löytämään, pahan tapani mukaan ostin samanlaiset sitten kolmessa eri värissä. Nyt on sitten kevään käyttöä odottelemassa mustat, harmaat ja ruskeat ballerinat. Vaihtoehtona olisi ollut vielä tummanpunainen väri, mutta ne sentään onnistuin jättämään sinne kaupan hyllylle. Joten, jos innostuitte näistä supersuloisista samettiballerinoista, ei muuta kuin kipin kapin Seppälän kautta kotiin! :)





Ballerinat: Seppälä

lauantai 17. maaliskuuta 2012

PÄIVÄN ASU 16/3/2012



Kas tässä olisi ihka ensimmäiset itseotetut "päivänasukuvat" ikinä! Älkäähän olko turhan kriittisiä - kuvien laatu ei päätä huimaa, mutta opettelen tässä pikku hiljaa! :) 

Hiukset saatan aika usein sipaista poninhännälle kesken päivän, vaikka ensin lähtisinkin hiukset auki matkaan. Shoppaillessamme ostoskeskuksessa jalassa oli Zaran peeptoe avokkaat. Ulkona on kyllä kuljettava vielä talvisaappaissa, joita ei näissä kuvissa nyt näy.  

Takki: Karen Millen - Body ja Sukkahousut: Wolford - Kengät: Zara

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

SUKLAATA HERKKUSUILLE!


Sveitsiläinen Lindt tietää kuinka suussa sulavaa suklaata tehdään! Vanhempani toivat tuliaisiksi tämän ihanaisen rasian! Eilen tuli sitten herkuteltua upeita konvehteja jälkiruoka-espressojen kera. Tässäpä siis tyylikäs vaihtoehto, kun seuraavan kerran pähkäilet mitä hankkia lahjaksi tai tuliaiseksi ystävälle!






lauantai 10. maaliskuuta 2012

TOP 5 TUOKSUNI


Tuoksut tuovat luksusta arkeen! Niitä onkin kertynyt jo aikamoinen joukko! Listasin kuvien kera tämänhetkiset suosikkini: 


GUERLAIN - IDYLLE

 

VIKTOR & ROLF FLOWERBOMB (EdP sekä EdT)


                               CHRISTIAN DIOR - J´ADORE                                   MARC JACOBS - DAISY EAU SO FRESH


                                  MARC JACOBS - DAISY                         JA MONTA MUUTA JÄI VIELÄ TOP-5 LISTAN ULKOPUOLELLE! :)

maanantai 5. maaliskuuta 2012

KAREN MILLEN - KESTOSUOSIKKINI!


Vaatehuoneestani löytyvistä brändeistä on yksi ylitse muiden: KAREN MILLEN! Naisellisia, tyylikkäitä ja hyvin istuvia vaatteita ... hyvää laatua unohtamatta! Olen pitänyt Karen Millenin tuotteista jo vuosia. Ensimmäisen kerran heidän liikkeeseensä eksyin vaihto-oppilasaikanani Englannissa. Sen jälkeen kävin heidän tuotteitaan hakemassa aina Tukholman myymälästä asti. Nykyään Karen Millenin vaatteita on onneksi jo helpommin saatavilla: Helsingissä on Flagship myymälä, Stockmannilla oma osastonsa, sekä nettikauppa kuljettaa tuotteet toki kotiovelle asti!

Tein pari kollaasia Karen Millenin suosikkituotteistani, jotka kaapeistani jo löytyvät! Esittelen kyllä teille nämä ja monet muut Karen Millenin tuotteet myöhemmin omien kuvieni avulla, kun vain pääsen "päivän asu"-postauksissa alkuun!

(Kuvat on lainattu: www.karenmillen.com) 

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

TERVETULOA VAATEHUONEESEENI!


Vaatehuoneen värimaailma seurailee samoja linjoja kuin muuallakin asunnossa: valkoista, kultaa ja tummaa puuta. Huoneessa on toisella seinällä kahdessa tasossa tilaa henkarivaatteille kun taas toisella puolen löytyy hyllyjä, niin viikattaville vaatteille kuin laukuillekin. Pieni lipasto-osio on kiinteästi sijoitettu huoneen perälle. Keskellä oleva soikea pöytä kätkee sisäänsä myös säilytystilaa pienemmille tavaroille. Käyhän peremmälle!









Vaatehuoneeseen tyyliltään sopivaa lamppua en ole vielä onnistunut löytämään, mikä varmasti paistaa teidänkin silmään! (Kaikki vinkit otetaan mielihyvin vastaan).








Esittelen vaatehuoneen sisältöä myöhemmin lisää, mutta tässä edes hiukan esimakua siitä mitä sisältä löytyy!




lauantai 3. maaliskuuta 2012

SIGNORINA - UUSIN TULOKKAANI!



Aivan hiljattain myyntiin tullut Salvatore Ferragamon Signorina on tuoksukokoelmieni uusin tulokas! Ihastuin suloiseen Signorinaan samantien! Tuoksu on sekoitus punapippuria, jasmiinia sekä pehmeää myskiä kruunattuna pannacotalla. Tyylikäs naisellinen pullo täydentää kokonaisuuden! Kas tässä vielä tuoksun rakenne:

Alkutuoksu: punaherukka, rosepippuri

Sydäntuoksu: jasmin, pion, ruusu

Pohjatuoksu: pannacotta, myski, patsuli




Kuva lainattu: Salvatore Ferragamo